top of page

Työpajakonseptit ja taidelähtöinen ohjaus

Suunnittelen ja ohjaan kokemuksellisia työpajoja, joissa yhdistyvät omakuvatyöskentely, vuorovaikutus, taidelähtöiset menetelmät ja voimauttavan valokuvan ajattelusta inspiroitunut lähestymistapa. Työssäni minua kiinnostaa erityisesti se, miten kuva, luova tekeminen ja turvallinen ohjaus voivat tukea itsetutkiskelua, yhteistä kokemusta ja ryhmän vuorovaikutusta. Rakennan omia työpajakonsepteja erilaisille ryhmille museoympäristöön ja sen ulkopuolelle, yhdistäen visuaalisuuden, tilan, tunnelman ja merkityksellisen osallistumisen.

Nostan nämä työpajat esille, koska ne kuvaavat hyvin tapaani rakentaa visuaalisia ja osallistavia kokonaisuuksia. Ne tuovat esiin osaamistani paitsi valokuvan, myös konseptoinnin, ohjauksen ja elämyksellisen sisällön suunnittelun parissa.

17855461140583661.heic
Taidetyöpajat Särestössä
Pop Up työpaja - sielunlintu sekä "Kaiken tahdon sanoa värinä" - yksilö ja TYKY-ryhmille suunnattu työpaja.
Ohjaamani ryhmät ovat olleet pienimmillään kaksi ja suurimmillaan 45 henkilöä.
Työpajat on toteutettu kuivapastelliliiduilla ja olen muokannut sisältöä ryhmän koon, ikäjakauman sekä käytettävissä olevan ajan mukaan. 


Työskentelyssäni hyödynnän taideterapeuttisia menetelmiä soveltaen. En opeta piirtämistä tai maalaamista teknisenä suorituksena, vaan ohjaamiseni perustuu luovuuden herättelyyn, suorituspaineista vapautumiseen, irtipäästämiseen ja keskeneräisyyden hyväksymiseen. Tärkeintä ei ole lopputulos, vaan kokemus, läsnäolo ja oman ilmaisun löytyminen.
 
Eräs yhteisötyöpajaan osallistunut kuvasi kokemusta jälkeenpäin näin: “Se oli ihanaa, mutta olen aivan puhki.”
Myöhemmin kuulin saman ryhmän puhuneen työpajasta innostuneesti myös muualla. Palaute kulki lopulta takaisin minun korviini. Se kertoo minulle siitä, että työpaja koskettaa ja jatkaa elämäänsä osallistujissa vielä jälkeenpäinkin.
18051477623545796_edited.jpg
Omakuvatyöpajat 

Voimauttavaan valokuvaukseen perustuvia omakuvatyöpajoja, joissa pysähdytään oman näkyväksi tulemisen, kokemuksen ja tarinan äärelle.

"Mie olen Mie" 

Mie olen mie on Särestöniemi-museoon konseptoimani kokemuspaja, jossa yhdistyvät omakuvatyöskentely, vuorovaikutus ja voimauttavan valokuvan menetelmästä inspiroitunut ajattelu. Työpaja sai alkunsa Voimauttavan valokuvauksen ammatilliset perusteet -koulutuksessa syntyneistä oivalluksista ja on muotoutunut museoympäristöön soveltuvaksi, elämykselliseksi kokonaisuudeksi.

Työpajassa osallistujat työskentelevät pareittain tai pienryhmissä aidoilla 70-luvun Polaroid-kameroilla. Keskiössä ei ole tekninen valokuvaus, vaan katse, nähdyksi tuleminen ja tapa kohdata toinen ihminen. Parhaimmillaan työpaja voi vahvistaa ryhmän keskinäistä luottamusta, yhteishenkeä sekä kokemusta kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta.

Kokonaisuuteen kuuluu myös opastettu teemallinen museokierros, joka sitoo kokemuksen Särestön miljööseen ja Reidar Särestöniemen elämään ja persoonaan.

Olen vastannut työpajan konseptoinnista ja ohjauksesta.

Saatuja palautteita:

"Kiitos oli aivan huikee kokemus ja todellakin suosittelisin muillekkin. Miljöö oli just sopiva tähän ja ryhmän koko just hyvä. Polaroidit mahtavat ja moni varmaan ei tänä.päivänä ole käyttänytkään.Ihana kokonaisuus."

"Katri on upea nainen vetämään työpajan ja Särestö täydellinen miljöö! 👌🤩😊 Suosittelen kokemusta aivan jokaikiselle!!!"

"Supet iso kiitos, oli mahtava päivä ❤️. Mie oon mie, sitä olen alkanut sanomaan itselleni ja paljon. Oot upee nainen Katri ja meillä on mielettömän ihana ryhmä."

 "Tässä mie olen nyt"
Tässä mie olen nyt on Vuontispirtillä yhteistyössä life coach -valmentaja Katja Kajauksen kanssa toteutettu omakuvaan ja reflektioon perustuva työpaja. Työpaja rakentui omakuvatyöskentelyn, voimauttavan valokuvan ajattelun sekä osallistujan oman kokemuksen ja läsnäolon ympärille. Kokonaisuus sai osallistujilta erittäin hyvää palautetta.

Saatuja palautteita:

"Valmennustapa oli hyvin myötätuntoinen ja ammattitaitoinen ja silti myös huumoria mahtui mukaan. Katja ja Katri näkivät aidosti jokaisen osallistujan ja ilmapiiri oli hyvin salliva ja lempeä."


"Kiitos teille, luottamuksellinen ilmapiiri syntyi teistä. Loitte sen tuntemattomien ihmisten välille!"

"Ilmapiiri oli todella turvallinen ja se mahdollisti sen, että uskalsi itsekkin olla täysin avoin ja tulla esille kaikkine haavoittuvuuksineen. Vanhat kamerat olivat ihan loistavia kuvien ottamiseen ja toivat hienosti oman rosoisen kulman kuviin."

"Oman tarinan jakaminen ja muiden kauniit reaktiot siihen oli voimauttavaa. Syntyneet kuvat näyttivät minusta eri puolia ja samalla kokonaisuuden ja näin kuvien kautta itseni tässä hetkessä, monesta vaikeudesta selvinneenä ja silti elämälle auki."


Mail    katri(at)luontosi.fi
Kaukonen, Kittilä, Lapland, Finland

 

bottom of page