Oli yö. Lapseni nukkui rauhallisesti, mies käänsi kylkeään ja minä valvoin. Makasin sängyssä ja tuijotin pimeydessä kattoon. Lopulta luovutin, nousin ylös ja hiivin keittiöön. Pirtissä pimeyden ympäröimässä talossa, kaivoin laatikoita jotta keksisin jotain tekemistä, löysin kerän rautalankaa. Siitä se lähti, yölliset seikkailut käsitöiden maailmaan. Olen aina ollut innostuja ja kokeilija elämässäni lähes joka saralla, tämä tapa elää ja toteuttaa itseäni on tuonut minut jo tähän, enkä usko löytöretkieni aivan heti päättyvän. Monien vaiheiden kautta olen alkanut tekemään koruja. Encaustic -tekniikka eli mehiläisvahaväri ja hartsi tulivat minulle tutuksi sattumien kautta.
Korujen valmistus on minulle satama ajatusmyrskyssäni. Ne ovat keino käsitellä ajatuksiani sekä tunteitani. Koruissa olen löytänyt värit sekä luonnon takaisin elämääni. Inspiraationi on luonnossa, vuoden kierrossa niissä väreissä, mutta myös ihmisissä.
Koruissa käytettävät kasvit kerään aina sallituilta paikoilta, emokasvia kunnioittaen. Keruustani ei jää jälkiä luontoon, vaan kerään pieniä määriä, useista kohteista. Kasvien kuivaus on vaatinut ja vaatii edelleen harjoittelua. Juuri kun luulen osaavani, iskee todellisuus. Pohjoisen kesä ei anna kovin montaa yritystä, vaan osalla kasveista kukinta-aika on lyhyt ja uuden yrityksen saa vasta seuraavana kesänä. En ole kaikkein maltillisin ihminen, mutta nyt minun on pitänyt opetella. Materiaalien keruu ja kuivaus, hartsin hidas käsiteltävyys sekä eri valutekniikat vaativat tarkkuutta ja aikaa. Työskentely hartsin kanssa vaatii aivan oman mielentilansa. Käyttämäni hartsi on ympäristöystävällisempi valinta, verrattuna perinteisiin epoksihartseihin. Osa hartsin raaka-aineista on korvattu uusiutuvilla kasvipohjaisilla materiaaleilla ja hartsin valmistuksessa aiheutuva hiilijalanjälki on jopa 50% normaalia pienempi. Kasvien lisäksi käytän koruissani, poronnahkaa, riekonsulkia sekä maalaan mehiläisvahaväreillä kuvioita, joista monet ovatkin löytäneet omansa. Kaikessa tekemisessäni pyrin täyttämään minulle asetettavat odotukset. Sari Helin tilasi minulta korut Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotolle 2018. Musta riekonsulka yhdistettynä koivun tuoheen, ei kultaa, eikä timantteja, mutta sitäkin aidompi oli kokonaisuus, jonka sain toteuttaa nöyränä ja katsoa jälkeen ylpeänä. Kun tekee sydämellä, ei voi mennä pieleen.
Katri Helena Alatalo Olen tyttöiän ohittanut omasta mielestäni täysin tavallinen naisihminen. Tietenkin joku muu voisi luonnehtia minua toisin, mutta mielestäni nykyään kaikki ovat niin omaperäisiä ja erilaisia että tavalliset ihmiset ovat jo vähemmistöä, joten näin ollen olen tavallisuudessani hyvinkin silmiinpistävää sorttia.
Toimin sivutoimisena yrittäjänä päätyöni ollessa toisaalla. Täysipäiväisestä yrittäjyydestä minulla on kokemusta kymmenen vuoden ajalta kun toimin valokuvaajana suomineidon käsivarren alueella. Taukoa kuvaamisesta pidin kuusi vuotta, ennen kun otin kameran naulasta. Nykyään kuvailenkin aika-ajoin, mutta kyllä päätoimisuus tuolla saralla on jäänyt ja teen kuvauksia vain sen verran kuin tuntuu hyvälle ja huvittaa.
En ole surkuttelevaa tyyppiä, mieluummin nimittäisin itseäni yltiö optimistiksi.
Luonto on minulle tärkeä, voimaannun kun kun saan puuhastaa pihalla ja ihmetellä elämän pieniä ihmeitä. Kärsin rauhattomuudesta, jostain luin maadoittumisesta ja ihmisen sähköisestä ylivarautumisesta, tuli tarve heittää kengät pois ja painella pihalle avojaloin. Viime vuosina olenkin tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä ettei luonto ole jotain ulkopuolista, vaan se on oleellinen osa meistä jokaista. Miten paljon enemmän me kokisimmekaan kun vain hidastaisimme vauhtia.
”Mikä on se muotti johon sovittaudun, miten osaisin kertoa tarpeesta jota koen ja jonka täytän tekemällä koruja?
Olen viimein löytämässä ymmärryksen.
Olen muotti.”
-Katri Alatalo